• Tervetuloa kotisivuillemme !
Kuva-Tähden tanssit

Tanssiohjelma:

Tanssit ovet kesätauolla, jatketaan taas syksyllä.

 

 

Tietoja tansseista:

Kuva-Tähdessä tanssitaan talvikautena syyskuun lopusta toukokuun alkuun asti.
Pääsääntöisesti 2 lauantaina kuukaudessa.

Koska olemme musiikkialaan erikoistunut yritys, olemme todella tarkkoja esiintyjien valinnassa. Täten tanssien esiintyjät ovat pääsääntöisesti musiikin ammattilaisia ja kaikilla on takanaan pitkä ura tanssimuusikkona.

Kuva-Tähdessä on 72 m2 tanssilattia, jonka mateliaali on puuta. Pöytäpaikkoja tanssien aikana on 40 kpl ja lisäksi on 58 katsomopaikkaa pehmeillä elokuvatuoleilla. Kuva-Tähden erittäin pehmeä akustiikka on ihanteellinen elävän musiikin kuuntelemiseen ja esittämiseen.

Tanssien kävijämäärät ovat olleet 20 - 50 henkilön välissä ja kyseisen kokoisella porukalle Kuva-Tähti on ihanteellisen kokoinen. Kaikilla on riittävästi tilaa tanssia, mutta sali ei kuitenkaan näytä, eikä tunnu tyhjältä.

Kuva-Tähden lipunmyyntiaulasta löytyy kioski,
jossa myymme kahvia, virvokkeita, pullaa ja makeisia.

Tanssit alkavat klo 19:00 ja päättyvät 22:45

Liput tansseihin ovat 10 eur.


Toimintaperiaatteemme:


Kuva-Tähden tanssien toiminnasta vastaa Tero Vall, hänellä on takanaan 20-vuoden ammattimuusikon ura. Ja täten nähnyt lähes kaikki tanssipaikat suomessa, myös niiden kehityksen viimeisen 20 vuoden aikana. Tänäaikana tanssikulttuuri on muuttunut paljon.

Vaikka tanssijoiden määrä ja samalla tanssipaikkojen määrä on vähentynyt huomattavasti viimeisten vuosien aikana, on paritanssista tullut todellinen harrastus monelle, joka taas asettaa vaatimukset orkesteria ja tanssipaikkaa kohtaan. Enää ei riitä se että orkesteri soittaa valssit, humpat tangot ja foksit (tai kokoilta beat:tiä..) vaan tanssi-iiltaan kuluu myös muut paritanssilajit kuten: jive, hidas valssi, samba, rumba, cha-cha, salsa, polkka, jenkka, masurka jne.

Tähän haasteeseen pyrimme vastaamaan niin hyvin kuin pystymme ja huolehdimme siitä että illan aikana soitetaan kaikkia kyseisiä tanssilajeja ja myös oikeilla tempoilla. Orkesterimme kokoonpano on Tero + vieraileva artisti. Pyrimme siihen että, vieraileva artisti tuo mukanaan oman ohjelmiston, jotta ohjelmisto vaihtelu säilyisi ja Tero vastaa siitä että kaikki tanssilajit tulee soitettua. Vierailevat miesartistit laulun lisäksi myös soittavat jotain instrumenttia ja naisartistit yleensä ovat ns. pystysolisteja.

Myös toivomuksia tanssilajien, tempojen, ym. asioiden tiimoilta voi tulla aina esittämään Terolle.

 

 
&nsbp;
Tulossa ensi-iltaan

Facebook-yhteisö

Löydät meidät myös Facebookista.

Maksuvälineet

Meillä voit maksaa myös SporttiPassilla ja kulttuuriseteleillä! (mm. Smartum, Tyky, Virike)

 
 
Sijainti: Kuva-Tähti / Kuva-Tähti / Tanssit /

Movie trailers provided by Filmtrailers.com